Skippaa
✨ Uudet helppokäyttöiset tarratapettiboordit ✨
✨ Uudet helppokäyttöiset tarratapettiboordit ✨

Iloisten ja mielikuvituksellisten kotien puolesta

Yrityksemme ytimessä on ajatus siitä että koti ennen kaikkea on elämistä varten eikä lavastettu kuva sosiaalisessa mediassa. Ympäristömme vaikuttaa vahvasti omaan mielialaamme, ja siksi uskomme että iloinen ja persoonallinen koti myös tekee sen asukkaista tyytyväisempiä. Aidosti henkilökohtainen koti kehittyy ajan myötä kerroksittain, eikä sitä voi ostaa yhdellä tilauksella Ikeasta. Tavoitteenamme on auttaa kaikkia luomaan merkityksellisiä koteja jotka onnistuvat innostamaan ja piristämään myös sateisina päivinä. 

Tarinan alku

Tarinan alku

Tarinamme alkoi siinä 2010-luvun taitteessa, kun Suomeen juuri muuttanut ja pientä koti-ikävää kärsivä Alba sai käsiinsä setin värikkäitä Space Invaders vinyylitarroja. Tarrojen mukana seurasi yksinkertainen oivallus siitä miten helposti ja nopeasti seinätarroilla sai luotua lisää väriä kotiin.

Muutama vuosi ja monta keskustelua myöhemmin, Alba päätti irtisanoutua hänen työstään UX-suunnittelijana ja astua uuteen seikkailuun yrittäjänä. Yhdessä Thomaksen kanssa hän alkoi toteuttamaan unelmaa jonka tavoitteena oli (ja yhä on) mahdollistaa helppo ja hauska tapa tehdä kodista juuri omanlainen. 

Värikäs Espanja kohtaa vakavan Suomen

Loimme Made of Sundaysin maailman muistuttamaan meitä Alban lapsuuden huolettomista kesistä Costa Bravan rannoilla. Auringonnousut lämpimän välimeren yllä sekoittuvat saumattomasti pohjoismaiseen pelkistettyyn ja luonnonläheiseen elämäntyyliin. Maanläheinen mutta aurinkoinen suhtautuminen elämään on kaiken tekemisemme perusta, ja tavoitteenamme on rohkaista niin nuoria kuin aikuisia leikkimään ja luomaan enemmän.
Muovista paperiin

Muovista paperiin

Ensimmäisistä Space Invaders seinätarroista lähtien ymmärsimme että onnistuaksemme meidän on pitkällä aikavälillä luotava jotain parempaa kun vinyylitarrat jotka silloin dominoivat markkinaa. Työ vei vuosia, mutta vihdoin onnistuimme valmistamaan jotain joka kiiltävän kylmän muovin sijaan tuntuu pehmeältä ja orgaaniselta, ihan kuten perinteinen paperitapetti.
Suunta kohti tulevaa

Suunta kohti tulevaa

Tarinamme alkoi yksinkertaisesta ideasta antaa kaikille, itsemme mukaan lukien, työkalut helposti luoda väriä ja iloa minkä tahansa tilan sisustukseen. Tulevaisuudessa tavoitteenamme on ottaa askel seinästä sisäänpäin ja luoda kaiken kattavia iloisia ja uniikkeja huoneen sisustuksia jotka tuntuvat merkityksellisiltä nimenomaan niiden asukkaille. 

Lue lisää